”Meitä yhdistää halu kehittää ihmistä ja ihmislähtöistä työtä.”
Olen Salme Mahlakaarto
FT, THM, PDO, työnohjaaja, ja olen erikoistunut johtamisen, työyhteisöjen ja yksilöiden tukemiseen identiteettityön keinoin.
Työskentelyni nojaa kehittämiini ID-menetelmiin, joissa sovelletaan identiteettiä, toimijuutta ja voimautumista koskevia teorioita ja työskentelytapoja. Olen toiminut yrittäjänä parikymmentä vuotta.
Oma vuosikymmenten kehittämis- ja tutkimustyö on keskittynyt työidentiteettiä ja toimijuutta edistävään tutkimukseen, jota on tehty mm. Jyväskylän yliopistossa Työsuojelurahaston, Suomen Akatemian ja Tekesin hankkeissa. Vuonna 2016 julkaisin kirjan Persoona työssä, jota käytetään materiaalina ID Valmentaja -koulutuksessa.
Salme Mahlakaarto: 040 5719 260
Olen Outi Ihanainen-Rokio
FT, yrittäjä ja organisaatiovalmentaja Growthsetters Oy:ssä. Kehitän yritysten palveluja, viestintää sekä verkkovuorovaikutusta. Erikoisalaani ovat kasvuyritykset sekä asiantuntijatyö, johon olen perehtynyt toimimalla itse johtajana että väitöstutkimukseni kautta.
Haluan voimaannuttaa ihmisiä digitaalisuuteen oman ja ryhmän kehittämisen välineenä. Digitaalinen maailma on mahdollisuus niin yrittäjälle kuin valmentajalle. Uuden ajan työelämä kutsuu – oletko valmis?
Outi Ihanainen-Rokio, 040 500 8481